Akatemia juhlii vihdoin ansaittua sarjanousua

Kauden viimeinen ottelu, Mage – UPK  8-2 (2-0)

Kauden viimeinen peli pelattiin 23.9 Raikulassa. Tappiolla Mage olisi ollut Tuwe 2 saavutettavissa, mutta vierailija UPK kaatui selvästi lukemin 8-2. Näin Akatemia varmisti sijoituksensa lohkon kakkosena ja on oikeutettu sarjanousuun. Kahdeksantoista ottelun jälkeen Mage kärsi vain kaksi tappiota. Ottelu päättyi tasan jopa viisi kertaa, mikä on eniten tasapelejä koko lohkossa. Siksi nousun varmistumista saatiin odottaa viimeiselle kierrokselle saakka. Muuten kausi oli hyvin ehjä ja 13 pelin tappioton putki ruokki joukkuetta jatkamaan parantaen otteitaan läpi syyskierroksen. Ainoastaan sarjakärki KY- Sportilta Mage ei saanut kuin yhden pisteen.

t

Joukkueen ja koko sarjan paras maalintekijä #14 Tony Tuomi iski kauden viimeisessä hatun ja koko kaudella 26 maalia

Tasaista kehitystä

Kaudelle 2017 Magen Akatemia tarjosi viikoittaiset harjoittelumahdollisuudet pelaajilleen enne kautta. Tahtotila ja tavoitteet olivat parempia valmistautuminen, kuin edellisinä kausina ja tietenkin päättää sarja pitkään haluttuun nousuun. Vahvistuneita osa-alueita oli etenkin maalivahtipelaaminen. Edellisen kauden onneton tilanne korjattuun kun läpi kauden oli käytettävissä kaksi maalivahtia. Olli Kumpulainen pelasi ykkösmaalivahtina loistavan kauden. Ville Hannus oli tärkeä kakkosmokke ja aktiivinen kentän ulkopuolellakin jo ensimmäisellä kaudellaan. Mage päästi vain 20 maalia, joka on vähiten koko lohkossa. Tästä saa kittää myös vahvaa puolustusta, jossa aikaisemmin keskikentällä pelannut Jussi Westerlund otti topparin paikan ja suuren roolin koko joukkueessa.

p

Magen kasvatti #66 Jesse “Pötsi” Isaksson pelottaa kyltereitä myös ensi kaudella

 

Sarjan parasta

Tänäkin kautena, koko sarjan maalikuningas Tony Tuomioli entistäkin tehokkaampi. 15 ottelussa 26 maalia. Kaiksita 62. Akatemian maalista seuraavaksi eniten teki Ville Tuomi, jonka 11 osumaa tulivat herkullisiin paikkoihin. Tuomien lisäksi, jopa 14 pelaajaa Akatemiassa onnistui maalinteossa.

Keskikentällä kemia oli kohdallaan läpi kauden. Samu ja Daniel aloittivat suurimman osan otteluista ja poikkeuksetta hoisivat omat tonttiinsa kunnialla. Laitureiden, sekä laitapuolustajien yhteistyö toimi ja oli ratkaisevassa asemassa useasti. Magelle jaettiin neljä eri pelikieltoa, mutta suurilta loukkaantumisilta säästyttiin hyvin.

d

VG 62/2 vastaan pelatut ottelut päättyivät molemmat tasa. #55 Daniel Berrebbah oli myös joukkueen sielu kaudella 2017

 

Kiitos kaudesta 2017

Suurin kiitos saavutuksesta kuuluu pelaajille, joista jokainen osallistui parhaansa mukaan koko kauden. Akatemian kasvattien kehittyminen sarjan parhaimmistoon ja uusien tulokkaiden välitön omistautumien ja kunnioitus perinteisiä toimintapatoja kohtaan mahdollisti menestyksen. Jokainen pelaaja saa nyt nauttia ansaittua sarjanousua! Kiitoksen ansaitsee myös aktiivisesti kautta seurannut Jouni Westerlund, Akatemian seuratoiminnan suuri tukia Juha Peippo ja Raision Raikulan kentän henkilökunta.

Katso kauden tilastot ja palkitut pelaajat tästä!

Pelit jatkuvat Länsi-Suomen 4 divarissa, huhtikuussa 2018.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

-Presidentti, O.V

admin